Theda Bara oli Charlie Chaplinin ja Mary Pickfordin ohella yksi varhaisen mykkäelokuvan tunnetuimmista filmitähdistä. Nykyään Baran tekemistä yli 40 filmistä on tallella kokonaisuudessaan vain yksi, vuonna 1915 valmistunut A Fool There Was. Viidestä muusta filmistä on säilynyt lyhyitä osia. Näyttelijänä Bara on lähes unohdettu, mutta tyyli-ikonina hänen vaikutuksensa näkyy selvästi edelleen. Theda oli poikkeuksellinen myös esittämiensä roolien takia.
Mykän elokuvan alkuaikoina naisroolit olivat useimmiten hyveellisiä vaimoja ja äitejä, sisaria ja tyttäriä. Kunnes tuli Theda. Hänen roolihahmonsa The Vampire eli Vampyyri elokuvassa A Fool There Was toi arkikieleen käsitteen vamppi eli kohtalokas ja tuhoisa miestennielijä. Elokuva perustuu Porter Emerson Brownen näyttämömelodraamaan, joka vuorostaan perustuu Rudyard Kiplingin runoon The Vampire.
Tarina kertoo viettelijättärestä, joka vie miehiltä ensin arvokkuuden, sitten rahat ja lopulta hengen. Elokuvan kuuluisassa loppukohtauksessa Bara sirottelee ruusun terälehtiä kuolleen rakastajansa verettömän ruumiin ylle ja lausuu hymyillen ”Suutele minua, senkin hölmö!” Elokuva oli Baran ensimmäinen päärooli ja välitön menestys.
Historian ensimmäinen henkilöbrändi?
Fox Studio halusi markkinoida uutta tähteään myös elävän elämän vamppina, joten Baralle luotiin teatraalinen ja eksotiikkaa tihkuva taustakertomus. Baran kerrottiin olevan ranskalaisen näyttelijättären ja italialaisen kuvanveistäjän tytär, joka oli syntynyt Egyptissä “sfinksin varjossa”. Hänen kerrottiin harrastavan okkultismia ja seurustelevan henkien kanssa.
Tavallaan Theda oli ensimmäinen itsensä kokonaisvaltaisesti brändännyt tähti. Hän oli itse suurelta osin vastuussa vamppi-imagostaan, jota studio vahvisti.
Lukuisissa valokuvissa Baraa ympäröi eksoottinen rekvisiitta; häntä kuvattiin suitsukkeen savussa hämärissä huoneissa käärmeiden, kristallipallojen ja luurankojen kanssa. Hänen kerrottiin syövän vain salaattia ja verisiä pihvejä. Nimen Theda Bara kerrottiin olevan anagrammi Arab Deathista (Arabikuolema). Barasta rakennettiin katsojan mielikuvitukseen ja alitajuisiin pelkoihin vetoava eksoottinen outolintu sekä valkokankaalla että sen ulkopuolella.
Henkilö brändin takana
Todellisuudessa Theda Baran oikea nimi oli Theodosia Goodman. Hän oli keskiluokkaiseen perheeseen syntynyt juutalainen räätälin tytär Ohion Cincinnatista. Bara muutti Ohiosta New Yorkiin luodakseen uran teatterinäyttelijänä. Ennen elokuviin siirtymistä Baralla oli takanaan jo monta vuotta näyttämöuraa New Yorkissa. Bara oli lähes 30-vuotias saadessaan ensimmäisen pääroolinsa pitkässä elokuvassa, joka teki hänestä tähden välittömästi.
Baran tähteys perustui suurelta osin hänen epätavalliselle ja vahvalle imagolleen, josta tuli myöhemmin uraa ja julkisia esiintymisiä rajoittava tekijä. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta Baralle tarjottiin lähinnä erilaisia femme fatalen rooleja ja 1920-luvulle tultaessa Baran ura oli jo suurelta osin ohitse. Vuonna 1925 tehty yritys satirisoida vamppi-imagoa valkokankaalla epäonnistui ja vuonna 1926 valmistunut elokuva Madame Mystery jäi Baran viimeiseksi.
Lukuisien vamppiroolien lisäksi Bara ehti kuitenkin esiintyä Romeon ja Julian, Kamelianaisen ja Kleopatran ensimmäisissä filmatisoinneissa. Avioiduttuaan ohjaaja Charles Brabinin kanssa Bara ei enää uusinut sopimustaan Foxin kanssa eikä tämän takia koskaan uransa aikana esiintynyt äänielokuvissa. Bara vietti loppuelämänsä Hollywoodissa ja New Yorkissa. Hän kirjoitti elämästään elokuvateollisuudessa kirjan ”What Women Never Tell”, mutta sitä ei ole koskaan julkaistu. Bara kuoli 1955. Hän sai elokuvaurastaan tähden Hollywood Walk of Famelle.
Feministi pahisimagon vankina?
Baran mystinen ja seksikäs imago oli paitsi visuaalisesti hätkähdyttävä myös elokuvan historiassa ainutlaatuinen. 1910-luvulla oli jo osittain luovuttu viktoriaanisista käyttäytymissäännöistä, mutta iloinen 1920-luku vapautuneine flappertyttöineen oli vielä edessäpäin. Baran imagossa yhdistyivät naisen seksuaalisuus ja pahuus aikana, jolle oli edelleen jossakin määrin tunnusomaista jähmeä moraalinen ja sosiaalinen koodisto ja ahtaat sukupuoliroolit.
Baran roolihahmot eivät olleet neitseellisiä tyttöjä tai viattomia uhreja vaan dominoivia naisia, jotka käyttivät kaikkia keinoja saadakseen haluamansa. On merkillepantavaa, että Baran elokuvien viettelijätärhahmo ei filmin lopussa saa symbolista rangaistusta teoistaan, toisin kuin esimerkiksi Greta Garbon myöhemmin esittämät samantyyppiset hahmot, jotka usein kuolivat tai muuten ajautuivat tuhoon elokuvan lopussa.
Baran kerrotaan sanoneen “moraalittomien” roolihahmojensa edustavan naissukupuolen kostoa hyväksikäyttäjilleen. ”Minulla on vampyyrin kasvot, mutta feministin sydän”, Bara totesi studion tiedotteessa. Baran imagossa olikin selvästi ripaus feminismiä, mutta toisaalta se myös vahvisti tiettyjä naiseuteen ja naisten vapautumisen seurauksiin liitettyjä pelkoja. Samoin sen voidaan ehkä sanoa vahvistaneen etniseen toiseuteen liittyviä stereotypioita.
Tämän päivän näkökulmasta arvioituna Baran yliluonnollisia elementtejä hyödyntävä imago on omituisuudessaan ja keinotekoisuudessaan lähes camp. Mykän elokuvan alkuaikoina se kuitenkin yhdisti naiseuden, seksuaalisuuden ja eksotiikan toisiinsa ennen näkemättömällä tavalla. Vamppihahmoja ja eksotiikkaa hyödynnettiin valkokankaalla menestyksekkäästi vielä kymmeniä vuosia Baran jälkeen.
Bara oli myös ensimmäinen esimerkki itse studiokoneiston avustuksella luodusta tähti-imagosta, jonka rakentamisessa hyödynnettiin sekä Baran aiempia teatterirooleja että Sarah Bernhardtin itselleen Euroopan teatterimaailmassa aikaisemmin luomaa eksoottista imagoa.
Thedan goottityyli on edelleen voimissaan
Lukuisten säilyneiden valokuvien ansiosta Theda Baran kohtalokkaan ja mystisen tyylin vaikutusta on nähtävissä myös nykyajan populaarikulttuurissa. Esimerkiksi jotkut Lady Gagan esiintymisasut ovat selvästi saaneet vaikutteita Theda Baran elokuvapuvustosta. Kaikkein selvimmin Baran vaikutus näkyy kuitenkin goottialakulttuurille ominaisessa estetiikassa.
Theda Baran tyylille tunnusomaiset musta tukka ja hyvin vaalea iho, tummat huulet ja voimakkaasti ehostetut silmät ovat kaikki tyypillisiä goottialakulttuurin ulkoisia tunnusmerkkejä. Toinen goottikulttuurin tyyli-ikoni Siouxsie and the Banshees-yhtyeen Siouxie Sioux näyttää joissakin valokuvissa hyvin samankaltaiselta kuin Theda.
Romanttisessa vampyyriestetiikassa ja burleskialakulttuurissa voi myös nähdä vaikutteita Thedan meikki- ja pukeutumistyylistä. Goottikulttuurista tuttu kuvakieli hyödyntää usein samoja teemoja ja elementtejä kuin Thedan studiokuvissa. Netissä onkin lukuisia alakulttuurisivustoja, jotka mainitsevat Baran kaikkien aikojen ensimmäisenä goottityttönä.
Viimeisimmät kommentit