Pikku teurastaja, Patrick McCabe. Karmea, hellyttävä ja maaginen kuvaus dysfunktionaalisen perheen oudosta pojasta Irlannin syrjäseudulla. Mahdollisesti jotenkin jälkeenjäänyt tai ainakin neuropsykologisesti poikkeava herkkä päähenkilö Francie vetää lukijan mukaansa omaan vinksahtaneeseen maailmaansa. Pikku teurastaja on väkivaltainen tarina pojasta, josta tulee onnettomien sattumusten seurauksena murhaaja. Toisen vanhemman alkoholismi, äidin mielisairaus ja itsemurha, kiusaaminen, yhteiskuntaluokkien erot, pedofilia ja kosto kaikki kerrottuna loistavalla proosalla, jota täplittää musta huumori. Tämä kirja jää mieleen pitkäksi aikaa.
Samalta kirjailijalta on novelli teoksessa London Noir. Luin senkin ja varasin itselleni muutkin kirjastoista löytyvät McCaben teokset (miten niin monomaaninen, minäkö?). Ilmeisesti Pikku teurastaja on ainoa suomeksi käännetty, mutta eipä haittaa. (Voisin kyllä kääntää ihan mielelläni noita muita, jos hinnasta sovitaan!)
Nyt on lukuvuorossa Breakfast on Pluto. Kertomus transseksuaalisen nuoren miehen tai oikeastaan naisen kasvusta Irlannin syrjäseudulla ja matkasta Lontooseen etsimään äitiään, joka jätti hänet aikanaan kirkon portaille. IRA liittyy mukaan juoneen, koska kertoja on nuori mies kertomuksen alussa eli 60- ja 70-lukujen vaihteessa. Jossakin arvostelussa kirjaa luonnehdittiin ”Beckettin monologiksi, jossa on Hitchcockin juoni”. Luonnehdinta ei ole ollenkaan huono. Myös tässä kirjassa yhdistyy kaunopuheisuus (sysi)mustaan huumoriin ja kertojan vaiheet tempaavat mukaansa.
Molemmista mainitsemistani kirjoista on tehty leffa, ainakin toisen tekijänä Neil Jordan. Kuten kuvaan sopiikin. En ole nähnyt leffoja, mutta tuskin ne huonoja ovat. Olen aina pitänyt Neil Jordanista.
Luettuani kaiken McCaben (varmaan tämän kevään aikana) pitänee vain alkaa patistaa äijää kirjoittamaan lisää. Nämä ovat nimittäin parasta pitkään aikaan.
Viimeisimmät kommentit