Vantaa ei enää rakenna kaupunkia – se rakentaa slummia ja karkottaa veronmaksajat
Vantaa aikoo toistaa Martinlaaksossa saman virheen, jonka seuraukset näkyvät jo liian monessa pääkaupunkiseudun lähiössä: tiivistetään hinnalla millä hyvänsä, hukataan vehreys ja viihtyisyys, ja toivotaan, että “elävä kaupunkirakenne” jotenkin maagisesti ratkaisee ongelmat, jotka aiheutuvat kaupungin omista päätöksistä.
Mainio Martsari -hanke on tästä oppikirjaesimerkki. Se ei ole “kestävä keskusta”, vaan kestävyysretoriikan taakse piilotettu massiivinen asukastiivistys, jonka todellisissa vaikutuksissa ei ole mitään mainiota. Mielettömyyttä kyllä löytyy ja alkaahan se sentään samalla alkukirjaimella.
Vantaa yrittää nyt ratkaista ongelmansa kahdella tavalla:
- Hankkimalla lisää väestöä, joka ei tuo verotuloja.
- Kurjistamalla ympäristöä niin, että veronmaksukykyiset muuttavat pois.
Tämä ei ole kaupunkipolitiikkaa. Tämä on itse aiheutetun segregaation kiihdyttämistä.
Pientaloalueet uhrataan ja samalla uhrataan alueen pitovoima
Martinlaaksontien eteläpuolen pientaloalueet ovat olleet Martinlaakson viimeinen pitovoimatekijä: rauhallinen, vehreä, viihtyisä ympäristö, joka houkuttelee ihmisiä, joilla on varaa asua siellä.
Kaupunki halusi ensin muuttaa nämä kerrostalovyöhykkeeksi. Nyt puhutaan “kaupunkipientaloista”, mutta todellisuudessa paine yksityisille tonteille ei ole kadonnut mihinkään. Kaupunki ei omista maata tarpeeksi – joten se yrittää ratkaista ongelman puristamalla yksityisiä omistajia nurkkaan.
Kun pientaloalueet katoavat, katoaa myös se väestö, joka pitää alueen elinvoimaisena. Tätä ei korvata millään “käveltävän kaupungin” PowerPointilla.
Vehreys ei ole koriste, vaan elinehto
Vantaa väittää, että “rakennetut viheralueet” korvaavat metsät. Tämä on samaa logiikkaa kuin väittää, että muovikasvi korvaa puun.
Radan varren metsiköt, kosteat lehdot ja luonnontilaiset alueet ovat ekologisia selkärankoja, eivät koristeita. Niiden tuhoaminen on peruuttamatonta. Alueella asuu harvinaisia lintuja. Minne niiden pitäisi mennä rauhassa pesimään?
Kun luonto katoaa, katoaa myös alueen houkuttelevuus ja sen mukana veronmaksukykyiset asukkaat.
Segregaatio ei ratkea rakentamalla lisää sitä, mikä sitä aiheuttaa. Myyrmäki ja kohta Martinlaaksokin ovat segregaation etulinjassa: verotulot laskevat, muuttoliike on yksisuuntaista ja kerrostalovaltaisuus on räjähtänyt käsiin.
Silti kaupunki kuvittelee, että lisäämällä juuri sitä rakennustyyppiä, joka on ongelman ytimessä, suunta kääntyy.
Tämä ei ole suunnittelua. Tämä on toiveajattelua.
Monipuolinen väestöpohja ei synny kerrostaloblokeista. Se syntyy vaihtelevista asumismuodoista, joista Vantaa on nyt päättänyt luopua.
Palvelut, liikenne ja arki jäävät jalkoihin
- +7000 uutta asukasta
- ei uusia ratkaisuja liikenteeseen
- ei pysäköintikapasiteettia
- ei päiväkotipaikkoja
- ei nuorten palveluita
- ei ratkaisua aseman tasoeroihin
Mutta kyllä – lisää kerrostaloja.
Kaupunki rakentaa väestöä ilman infraa. Se on resepti, jonka lopputulos on nähty muualla: slummiutuminen.
Asukkaat eivät vastusta kehitystä – he vastustavat huonoa kehitystä
Vantaa väittää kuuntelevansa asukkaita. Todellisuudessa se kuuntelee vain silloin, kun asukkaat sattuvat olemaan samaa mieltä.
Kun palaute on kriittistä, se kuitataan “pitkän aikavälin visioksi”, “yleiskaavan linjaukseksi” tai “strategiseksi tiivistämiseksi”.
Toisin sanoen: päätökset on tehty jo, ja asukkaat ovat kulissi.
Lopputulos? Vantaa rakentaa itselleen ongelman, jota se ei pysty enää purkamaan
Mainio Martsari ei ole vain huono hanke. Se on strateginen virhe, joka kiihdyttää:
- segregaatiota
- veropohjan rapautumista
- viihtyisyyden katoamista
- luontoarvojen tuhoa
- alueen statuksen laskua
Vantaa ei ole oppinut aiemmista virheistään. Se toistaa ne suuremmassa mittakaavassa.
Jos Vantaa haluaa elinvoimaa, sen on lopetettava itse aiheutettu kurjistaminen
Elinvoima ei synny tiivistämällä väkisin. Elinvoima syntyy pitovoimasta – ja pitovoima syntyy ympäristöstä, jossa ihmiset haluavat asua.
Mainio Martsari tekee Martinlaaksosta paikan, josta ihmiset haluavat pois.
Viimeisimmät kommentit