Minullahan on aina ollut tapana suhtautua coverbändeihin hyvin, hyvin epäilevästi. Epäluuloisesti suorastaan. Ja tämänkertainen eli lahjalippu Nirvana Experiencen keikalle tuntui erityisen riskialttiilta kokemukselta. Tyyliin ”jätkien on syytä vetää ihan pieteetillä, tai muuten vedän niitä lättyyn”. Pelkäämääni pyhäinhäväistystä ja sitä seuraavia (ansaittuja!) verikekkereitä ei kuitenkaan tapahtunut. Tämä siitä huolimatta, että keikan miksaaja oli joko kuuro tai tajuton. Harvoin vedetään suhteellisen yksinkertainen asia noin totaalisesti päin anatomiaa kuin nyt.
Bändi soitti hyvin ja sai yleisön mukaansa. Tyylillemme uskollisina pompimme ylös alas ihan lavan reunassa. Verhoutuneina autenttisiin, kämäisiin grungekuteisiimme. Jotka siis toki olivat tuolla Kultsalla päivän vallitseva tyyli muutenkin, mutta huomattavasti uudempina ja vähemmän kämähtäneinä. Yleisössä oli nimittäin yllättävän paljon niitä, jotka eivät olleet Nirvanan aktiiviaikoina vielä syntyneetkään. Mutta makes sense.
Kyllä nuorillakin on oikeus hyvään musiikkiin. Eivät ne kaikki diggaa Cheekistä tai ylituotetusta r&b-siirapista. Tai autotunejollotuksista. Jne. jne. Sillä karmeuksien välttäminen on nykyään hiton paljon vaikeampaa kuin omassa nuoruudessa, jolloin periaatteessa riitti kun oli samanhenkistä seuraa ja oikean genren klubi tai kaksi. Tämä sen lisäksi, että nykyteinit eivät ole päässeet Suomenlinnan tunneleihin, kuunnelleet siellä Ior Bockin täysin löyhäpäisiä mutta viihdyttäviä historiantulkintoja eivätkä todennäköisesti ole päässeet minnekään ilman äitiä ja isää ennen viisitoistavuotispäiväänsä. Ja joilla oli todennäköisesti turvakypärä konttausta varten. But I digress.
Nirvana Experience kuulosti paikoitellen hämmentävän samalta kuin alkuperäinen. Rumpali on alkuperäinen Nirvanan rumpali, mutta muu jengi on poimittu matkan varrelta. Mutta sen verran hyvin ne vetivät, että mosh pit syntyi. Oli muuten ensimmäinen Kulttuuritalolla ikinä näkemäni mosh pit. Keikassa oli taukoja teknisistä ongelmista johtuen, mutta ne olivat lyhyitä ja bändi veti encoreita ainakin puoli tuntia. Mutta. Laulusolisti oli miksaukseen ja tekniikkaan sen verran tympiintynyt, että repi lattiasta kaikki irti saatavat piuhat ja viskoi jämät yleisöön. Nauroimme sille kippurassa. Mitään vaaratilannetta tuosta ei syntynyt, osat olivat sen verran pieniä ja kevyitä. Ja pääsipähän kundi vähän tuulettamaan traumojaan.
Minun mielestäni ne olisivat yhtä hyvin voineet kiskoa sen miksaajan piuhan jatkoksi, kuten otsikossa jo vähän vihjailinkin. Nykynuoret. Liian kilttejä.
Viimeisimmät kommentit