Palovaroitin sitten otti ja levahti kestettyään aika tarkkaan yksitoista vuotta. Mutta hätä ei ole tämän näköinen, vaan jättiläispaarman! Kaivoin nimittäin kaapista uuden palovaroittimen, jonka valmistaja on Jalo Helsinki ja suunnittelija Paola Suhonen. Designkapistus siis! Pakkauksen mukaan sen pitäisi toimia kymmenkunta vuotta samalla paristolla. Ja sitten pariston uuteen vaihtamalla. Aika näyttää, pitääkö lupaus paikkansa.
Mutta täytyy sanoa, että tässä on kyllä pähein palovaroitin ikinä. Kuvassa se on jo kattoon kiinnitettynä. Yllättävän pian oppii, että katossa on sitten on pysyväisluonteisesti parikymmensenttinen jättiläispaarma. En ole pökrännyt keittiöön edes aamulla unenpöpperössä sinne mennessäni. Hyvä niin. En tykkää pökräilystä, siinä voi satuttaa itsensä. Eikä se oikein sovi tyyliini muutenkaan.
Moni jo ehti kysyä somessa, että mistä noita saa. Tuo taitaa olla Prismasta, mutta noita löytyy myös Finnish Design Shopista. Ja muistakin mestoista. Saatavilla on myös eri värejä tai ainakin pari eri harmaan sävyä. Minä nappasin luonnollisesti tummimman ja uhkaavimman. Onneksi meillä on siipan kanssa samankaltainen näkemys siitä, millainen sisustus on kiva. Tai hauska. Tai erilainen. Ei tästä muuten mitään tulisi.
Viimeisimmät kommentit