Esittelen nyt virallisesti poliittisen alter egoni Asbestinoidan. Politiikkaa koskevat kirjoitukset löytyvät vastaisuudessa tunnisteen Asbestinoita alta. Ja tietysti ensisijaisesti tunnisteen politiikka alta. Miksi juuri Asbestinoita? No, oletteko yrittäneet polttaa sellaista? Ei perhana syty, vaikka roviopuita kasaisi kuinka ja tulitikkuja raapisi. Siksi.
Ja tässä pakollinen disclaimer ammattikauhistelijoille. En kehota ketään hankkimaan käsikranaattia, saati koristelemaan sitä rusetilla. En ole aikeissa räjäyttää mitään. Paitsi ehkä muutamia vihervasemmiston päitä somepresenssilläni. Perustan nimittäin juttuni tietoon ja joidenkin päiden kyky ottaa tietoa vastaan on rajallinen. Räjähdysvaara on siis olemassa. Kuten artikkelikuvan noidan ilmeestä voi päätelläkin. Noidan puoluevalinnan voi päätellä kuvan värityksestä. Noita on persu. Ja ei, myöskään puolue ei ole räjäyttelemässä ketään. Edes niitä hypoteettisia marjastajia rajan pinnassa maamiinoilla. Marjastan itsekin. Tykkään erityisesti puolukoista. Mansikat ovat nössöille.
Laitan tähän artikkeliin kuvituskuvaksi myös ruutukappauksen X:stä. Olen siellä hyvin aktivinen ja löydät minut täältä. Moni on siellä nimittäin todennut, että muistutan Jokeria. Ymmärtääkseni se on tarkoitettu loukkaukseksi. Mutta kuinka ollakaan, fanitan Jokeria ja se on myös oma jungilainen arkkityyppini. Että olkaatten hyvät 🙂

X:n puolella on nyt tätä kirjoitettaessa käynnissä kunnon kalabaliikki, josta ei uhkailuja ja alatyylisyyksiä puutu. Itse en toki alennu haistattelemaan ja ad hominem-argumentoimaan itseni kanssa eri tavalla ajattelevien profiilissa. Olen nimittäin hyvinkasvatettu. No myönnettäköön, joitakin kertoja olen provosoitunut nollavektorien ”tyylikkäästä” ilmaisusta. Ne kerrat ovat kuitenkin harvassa.
Voi hyvin olla, että jossain vaiheessa laitan tänne koosteen saamastani palautteesta. Erityisesti joulun pyhät näyttivät olleen liikaa monelle vasemmistolaiselle ”miehelle”. Jos niiden kanssa käyttää vähänkin poikkipuolista sävyä ja kun ne ovat hävinneet debatin, ne yrittävät puolustautua ilmoittamalla olevansa nuoria, vanhoja, syöpäsairaita, alkkiksia, psykoottisia, muuten hulluja tms. ihquliikkistä. Tämä pitäisi siis laskea lieventäväksi asianhaaraksi ja ottaa nollavektori sylkkyyn kuin äiti. Mutta: jos niitä ei niiden uhkausten ja itkupotkuraivareiden jälkeen paijaa, kyse on niistä epäempaattisuudesta. Eli toisin sanoen väkivaltauhkailujenkin jälkeen halutaan äidin syliin. Ja noiden äidiksi on jostain syystä velvollinen jokainen nainen.
Säälin toki tuon porukan äitejä. En kuitenkaan ole itse mikään sosiaalitäti, jonka tehtävä on paijata myöhäisuhmaikäisten päitä. Jos se on epäempaattisuutta, suosittelen sitä muillekin. Sosiaalialan ihmiset nimittäin saavat työstään palkkaa. Mielipuolisten vasemmistosetien ja -nuorukaisten paijaaminen ilman korvausta ei nappaa. Muutenkin naisten pitäisi lopettaa luonnevikaisten miesten hyysääminen. Devoluutio on nimittäin tosiasia jo nyt. But I digress.
Mitä tämän blogin tulevaisuuteen tulee, en suinkaan aio täyttää tätä pelkällä politikoinnilla. En nimittäin ole luopunut kasviskokkailusta, keikoilla käymisestä ja erilaisten luonnonmukaisten tärpättien teosta tai testauksesta iholle ja hiuksille. Jumppaamisesta nyt puhumattakaan. Näitä aiheita käsitellään blogissani siis jatkossakin. Kuten myös ammatilliselle puolelle liittyviä aiheita, erityisesti IT- ja AI-aiheita.
Jotta mahdolliset politiikalle allergiset seuraajat löytävät itseään kiinnostavat sisällöt, hyödynnän kategorioita ja avainsanoja. Ystävällistä minulta, eikö 😉 Näin kaikki löytävät haluamansa, olipa sitten kyse politiikasta tai hiuksista. Setämiehistä ja vasemmistokalkkunoista editoin myöhemmin viihdyttävän videokoosteen.


Viimeisimmät kommentit