Hesari on katsonut asiakseen kertoa, mitä aloitteita vaikuttajat ovat allekirjoittaneet. Mikäpä siinä. Tämä voi olla hyväkin asia. Nyt voidaan nimittäin nähdä, että myös keskivertoa vaikutusvaltaisemmat ihmiset ovat allekirjoittaneet aloitteen irtautua Ottawan sopimuksesta ja aloitteen poliittisten lakkojen kieltämisestä. Olen itsekin allekirjoittanut nämä mainitut kansalaisaloitteet. Olen ollut politiikassa mukana vasta vähän yli vuoden, joten HS ei tokikaan katsonut aiheelliseksi mainita minua jutussaan, jossa listattiin yritysjohtajia ja viihteen väkeä ja jokunen muu ammattilainen. Mutta.
Huolestuttavaa on, että HS katsoi asiakseen kertoa myös upseeristoon kuuluvien mielipiteistä. Maanpetoksesta aikanaan tuomitulta lehdeltä odottaisi hieman parempaa. On myös hyvin luultavaa, että toimituksessa (tai ulkoisena konsulttityönä) on koottu tietoja myös vaaleissa ehdolla olleiden allekirjoituksista ja verrattu vaalikoneisiin annettuihin vastauksiin. No, mikäpä siinäkään. Noin omalta kannaltani siis.
En pidä Hesarin juttua minään varsinaisena maalituksena, sen kriteerit eivät täyty, mutta noin ajatuksen tasolla ei ole kovin mukavaa, että ei-viranomaistaho kerää omia tietoja asioihin vaikuttamaan pyrkivistä kansalaisista. Varsinkaan, kun sitä ei toimijana sido viranomaisille asetetut tiukat tietoturvavaatimukset.
X.n puolella on tuotu hyvin esiin tämän lähestymistavan ongelmallisuus, mm. seuraavasti:
On erittäin huono juttu, jos kansalainen ei voi luottaa siihen, että viranomainen käsittelee hänen tietojaan ilmoittamallaan tavalla. Digi- ja väestötietovirasto ilmoittaa tietosuojaselosteessaan, että sen hallussa olevia kansalaisaloitteiden allekirjoittajarekistereitä ei luovuteta mihinkään. Virasto kuitenkin luovuttaa ne Helsingin Sanomille.
Tämän takia tein ChatGTP:n avustuksella pdf:n, jonka halukkaat voivat ladata ja täyttää ja välittää HS:lle. Sitä voi toki itse kukin myös muokata toiveidensa mukaan. Tai tehdä itselleen oman, hommaan menee noin minuutti, kun AI:n mietintätauot lasketaan mukaan.
Tiivistelmä
GDPR-TIETOPYYNTÖ Helsingin Sanomille
Käytän oikeuksiani EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) artiklojen 15–18 mukaisesti.
• Artikla 15: Kaikki minua koskevat henkilötiedot
(ml. profilointi, lokitiedot, tekniset tunnisteet)
• Artikla 16: Virheellisten tai puutteellisten tietojen oikaisu
• Artikla 17: Tietojen poistaminen, ellei laillista perustetta ole
• Artikla 18: Käsittelyn rajoittaminen, jos poisto ei ole mahdollista Vastaus vaaditaan GDPR 12 artiklan mukaisessa määräajassa (1 kuukausi).
Täysi juridinen pyyntö PDF-muodossa.

Viimeisimmät kommentit