Vasemmisto tykkää maalailla kauhukuvia trickle down- eli valumaefektistä. Tällä tarkoitetaan sitä, että ”rikkailta” valuu rahaa köyhille pieninä rippusina. Vasemmisto pitää tätä talousoikeiston käyttämänä oikeutuksena kanavoida vauraus korporaatioille ja ”rikkaille” sillä verukkeella, että varallisuus valuu alaspäin työläisille ja köyhille. Tätä kauhukuvaa hyödynnetään, kun joku rohkenee esittää puheenvuoron verotuksen keventämisestä ja sääntelyn vähentämisestä.
Trickle down -teoria on pelkkä helppo olkiukko. Se ei ole missään vaiheessa edes ollut mikään oikea taloustieteellinen teoria, jota oikeistossa jotenkin noudatettaisiin. Termi on poliittinen ase ja itse asiassa kotoisin erään 30-luvun humoristin lohkaisusta. Kuitenkin todellisuus on paljon pahempi kuin pelkkä ”rikkaat rikastuvat ensin” -kritiikki.
Kun progressiivinen verotus puristaa palkkaeroja ja tulonsiirrot tasaavat tuloja, se ei vain siirrä rahaa taskusta toiseen. Se sotkee koko hintamarkkinamekanismin, joka kertoo, missä resursseja – erityisesti inhimillistä pääomaa – missäkin todella tarvitaan.
Sydänkirurgi nurmikkoa leikkaamassa
Kuvittele sydänkirurgi. Hänen tuloista käteen jäävä osuutensa suhteessa raksamiehen palkkaan (kaikki sivukulut mukaan lukien) on progressiivisen verotuksen ja sivukulujen takia yllättävän pieni. Tällöin on taloudellisesti järkevää, että kirurgi remppaa itse kotinsa, vaihtaa renkaansa tai leikkaa nurmikkonsa.Tämä ei ole vain hauska anekdootti. Olisikin, mutta ei.
Kyseessä on vakava signaali:
• Korkean osaamisen työn tarjonta vähenee.
• Harvinaisempien erikoisosaajien palvelut kallistuvat entisestään.
• Paine julkisiin tukijärjestelmiin ja subventioihin kasvaa, jotta ”tärkeät palvelut” pysyisivät saatavilla.
Kuulostaako tutulta? Niin minustakin. Jo nyt Suomessa raportoidaan lääkärien nelipäiväisistä viikoista ja osa-aikaisuudesta. Osa lehdistä on jopa ehtinyt selittämään lääkäripulaa juuri näillä ”hyvinvointiviikoilla”. Ratkaisuksi ehdotetaan usein lisää kouluttamista (veronmaksajien rahoilla toki), jotta saisimme enemmän kirurgeja tekemään vajaita työviikkoja. Tässä näkyy järjestelmän sisäinen absurdius.
Looginen ketju: kannustimista tehottomuuteen
- Vero- ja tukijärjestelmä kaventaa palkkaeroja voimakkaasti.
- Suhteelliset hinnat vääristyvät → korkean tuottavuuden työn tuotto suhteessa vapaa-aikaan tai matalan tuottavuuden töihin heikkenee.
- Inhimillinen pääoma allokoituu tehottomasti → lääkärit siivoavat, ohjelmoijat remppaavat.
- Korkean osaamisen palveluiden tarjonta supistuu → hinnat nousevat.
- Lisää julkista tukea tarvitaan → veropaine kasvaa → kannustimet heikkenevät entisestään.
Tämä on noidankehä. Loppuun vietynä se johtaa tilanteeseen, jossa nurmikon leikkaamisesta maksetaan likimain samaa kuin ohitusleikkauksesta tai Jumbojetin turvallisesta laskeutumisesta. Se on käytännön marxilaisuutta: työn arvo irrotetaan sen tuottavuudesta ja niukkuudesta. Eli toisin sanoen, marxilaiset eivät piittaa siitä, että tuottavuudessa on eroja ja joihinkin töihin on helpompi löytää osaajia kuin muihin.
Pääoma ja innovaatiot
Toinen usein unohdettu puoli on säästämisen ja kulutuksen rakenne. Alimmissa tuloluokissa lisäeuro menee lähes kokonaan välttämättömyyksiin ja kulutukseen. Ylimmissä tuloluokissa perushyödykkeiden osuus on pieni, ja merkittävä osa rahoista menee säästöihin, sijoituksiin ja riskipääomaan. Juuri näitä rahoja tarvitaan uusien teknologioiden kehittämiseen ennen massatuotantoa. Tässä yhteydessä voi ajatella vaikkapa ensimmäisiä kännyköitä tai muita läpimurtoja.
Menestyneet yritykset ja varakkaat yksityishenkilöt ovat a posteriori parhaiten resursseja allokoineet toimijat. Kun progressiivinen verotus, pääomavero ja korkea yhteisövero siirtävät näitä resursseja tehokkaimmasta käytöstä tehottomampaan (julkinen kulutus ja byrokratia), yhteiskunta köyhtyy dynaamisesti.
Todisteet ovat jo pöydällä: verot nousevat, velka kasvaa
Jos verotus olisi tehokas tapa allokoida resursseja, odottaisi näkevänsä, että korkeammat veroasteet kaventavat alijäämiä ja hillitsevät velkaantumista. Todellisuus on päinvastainen. Veroasteet ovat nousseet, mutta rakenteelliset alijäämät ja valtionvelka kasvavat silti useimmissa länsimaissa. Menot kasvavat verotuloja nopeammin, koska kannustinongelmat ja tehottomuus syövät pohjaa.
Markkinatalous ei ole täydellinen, mutta se on ainoa järjestelmä, joka kykenee käyttämään hajallaan olevaa tietoa tehokkaasti hintasignaalien kautta. Kun progressiivinen verotus ja laajat tulonsiirrot (mukaan lukien monien liberaalien suosima perustulo) rikkovat nämä signaalit, seurauksena ei ole tasa-arvoa vaan köyhyyttä – köyhien ja koko yhteiskunnan.
Hyvät aikeet eivät riitä. Kannattaa katsoa, mitä järjestelmä todella tekee kannustimille ja resurssien allokaatiolle. Silloin nurmikkoa leikkaava sydänkirurgi ei enää naurata, vaan se pelottaa. On aika tunnustaa, että joissain asioissa vähemmän tasa-arvoa tuottaa enemmän hyvinvointia kaikille.
Viimeisimmät kommentit