Ja homma eikun jatkuu! Eli 24seven-jäsenyyteni ja jumppien sekä kuntosalien testailu siis. Intense cardio noin uutena ja Bodybalancen ja Peppu-vatsan (eli persekidutuksen) uudet versiot. Auts.
Kahden kuukauden jäsenyyden kuluttua umpeen uusin sen sitten välittömästi. Miksi näin? Koska voimaharjoittelu on hyväksi meille kaikille. Se ehkäisee vammoja ja oikein tehtynä kuntouttaa niistä. Tällä on erityisen suuri merkitys jumppaajan ehdittyä semipleistoseeniseen dinosaurusikään. Sitä paitsi en ollut ehtinyt edes testata kaikkia jumppia.
Ja koska LesMills-konseptiin kuuluu tuntisisältöjen uusiminen säännöllisin väliajoin, vanhat tututkin jumpat ovat saaneet lisäsisältöä. Kivuliasta sellaista ainakin Peppu-vatsa-jumpan kohdalla.
Intense cardio on viimeisin täysin uusi jumppa, johon olen osallistunut. Testasin sitä Kampissa, jossa olin myös Sebastianin Bodypumpissa.
Kampin erikoisuus on jännän pienet pukuhuonetilat. Välillä funtsii, että miten sinne ikinä on mahtunut se isoin ennen koronaa sallittu määrä jumpaajia ja muuta porukkaa. Sopu on sijaa antanut kenties? Olen havainnut, että jumppaajat ovat ystävällistä väkeä ja neuvovat nyypiöitä mielellään. Tämä pätee kaikkiin testaamiini saleihin eli Martsariin, Myyrmanniin, Triplaan, Tiksiin ja Kamppiin. Onpa noita kertynytkin!
Tiksissä koko henkilökunta jo tervehtii kuin vanhaa tuttua. Johtunee osittain siitä, että varsinkin alussa minulla oli tapana lähteä reippaan päättäväiseen tyyliini painelemaan ovelta väärään suuntaan. Tilarakenne on epälooginen, totesi ystäväni. Oli kilttiä sanoa niin. (Mutta on se oikeastikin epälooginen. Naisten pukkari näyttää ulkoa päin vessalta.)
Ei-niin-nössö Intense Cardio
Tätä testasin tietty pahimmilla helteillä. Oli lämmin. Tuli lämpimämpi. Alussa tuntui, että homma on kevyttä verrattuna kamppailupuolen cardiotreeneihin. Keveyden illuusio kuitenki karisi kehostani virtaavan hien mukana jumpan edetessä. Hommaan kuuluu vielä kunnon HIIT-henkinen loppurutistus, joka toistetaan kolme kertaa. Siinä vaiheessa alkaa jo huomata, että osa kropasta on aika hapoilla ja hengästyttää.
Ei kuitenkaan hengästytä siinä vanhassa kunnon ”pian oksennan keuhkoni”-tilassa, vaan jotenkin lempeämmässä. Toisin kuin alussa ajattelin, tämän(kin) jumpan avulla voi hyvin kehittää erityisesti aerobista kuntoaan ja maksimisykkeillä saa mennä, jos haluaa. Ja haluaahan sitä joskus. Vaikka olisi kuumakin. Juutuinkin heti jumpan jälkeen juottopisteen vesihanaan toviksi. Nyt ymmärrän vanhat lännenleffat ja preerialta revolverisankareita kiidättäneiden nääntyneiden hevosten juuttumisen vesikaukalolle. I feel you kaakit.
Uutta Bodybalancessa
Tää uusin versio on sellainen, että taichi-kuviot on otettu pois ja koko tunti on joogamaisempi. Lisäksi on kaksi varianttia, joista valita. Molemmat on testattu, kuten hyvän ja luotettavan testaajan kuuluukin. (Olen hyvä testaamaan myös tietokoneohjelmia ja -ohjelmistoja. Empiiris-sadistinen luonteenlaatu nääs. Höystettynä ripauksella masokismia. Jos jokin softan toiminnallisuuksissa voidaan vetää solmuun, vedän sen solmuun.)
Ja tuolla Bodybalancessa vedin solmuun myös itseni, vieläpä useamman kerran! Pari asanaa ovat todella vaativia, mutta niistä on tarjolla kolme eri versiota. Kokemuksesta sanon, että omaa kroppaa kannattaa kuunnella. Sillä on huonoja ja hyviä päiviä. Olen itse tehnyt kakkosversion molemmista asanoista. Ehkä ensi viikolla koklaan vaikeinta. Ainakin siinä ekassa. Tokasta en niinkään tiedä.
Ai se toka? No, seisotaan yhdellä jalalla toinen jalkapohja toisella reidellä. Kämmenet yhdessä rinnan edessä. Eräänlainen rukousasento siis. Ja tästä sitten otetaan toisen jalan isovarpaasta kiinni ja ojennetaan jalka etuviistoon. Ylös etuviistoon. Toinen käsi kohti kattoa. Ja sitten molemmat kädet kohti kattoa siten, että toinen jalka pysyy ojennettuna etuviistoon. Hankalahkoa. Suorastaan.
Toinen Bodybalance-versio rasittaa enemmän corea ja toinen on kokonaisvaltaisempi ja rentouttavampi. Molemmat ovat toki edelleen mitä mainiointa kehon ja pääkopan huoltoa hengityksen rytmittäessä liikkumista. Suosittelen 🙂
Auts ja auts eli Peppu-vatsa-jumppa (The Persekidutus) ja takapuolen uhmaikä
Niin. Olin siis jumpassa eilen. Kivaa oli ja hiki virtasi. Tehtiin piiitkiä kyykkysarjoja ihan kohtuu kunnollisilla painoilla. Välissä oli sykkeennostatusta kyykky- ja muilla hypyillä. Lopussa sitten keskityttiin vatsaan ja lantionseutuun.
Sumokyykyt lisäpainoilla hapottavat. Oikeastaan sumokyykyt hapottavat jo an sich, ilman mitään lisäpainoja, jos niitä vain tehdään riittävän monta. Ja nyt tehtiin. Nyt seuraavana päivänä huomaa, miten kipeitä pakara- ja vatsalihakset ovat. Tämä jumppa menee perille jos jokin!
Pakara- ja reisilihakset ovat kehon isoimpia ja vahvimpia. Niitä pitää siis kiusata kunnolla, jos kehitystä halajaa. Niin tein ja lopputuloksena menin liukuportaita ylös Tikkurilan asemalle. Yleensä käytän portaita tai sitä ylikulkua. Jossa pitää kävellä. Vantaankoskea lähestyttäessä takapuolella oli jo asiaa. Se kitisi. Kuin uhmaikäinen. ”Tuolla on portaat! Taas, mä en haluu! Mennään hissillä. Nälkäkin on.” Jne. jne.
Ainahan sanotaan, että oman kropan viestejä tulee kuunnella. Niinpä menin suosiolla hissillä ylös ja raahustin tien yli kohti kotia. Jossa onneksi oli sauna läpimänä. Ja sushia. Onnellinen loppu siis.
Tähän mennessä testaamistani persekidutuksista tuo Tiksin versio oli ehkä rankin. Ei koreografioita, ei steppereitä. Ei verenhimoisia kuminauhoja. Jumppamatto, tanko ja painot vain.
En ihmettele, että tuo on suosituimpia jumppia. Kehon muokkaaminen onnistuu tuon avulla hyvin. Ei pidä unohtaa myöskään toiminnallisia tavoitteita eli ikääntyessä peffan ja reisien hyvä kunto on välttämätöntä, mikäli meinaa vielä vanhana pystyä nousemaan tuolista omin avuin. Siitä on tehty väikkäreitä eli uskokaa pois. Ja minähän meinaan pystyä. Kuten tekin. Sen tavoitteen takia kannattaa riskeerata myös kropan tilapäinen taantuminen uhmaikään.
Viimeisimmät kommentit