Eli käväisinpä Amsterdamissa pitämässä hauskaa. Reissun idea oli nähdä Slipknotin keikka, mutta muutakin ehdittiin.

Vihdoinkin oli tilaisuus viettää pitkä viikonloppu yhdessä suosikkikaupungeistani kautta aikojen eli Amsterdamissa. Sehän on tunnetusti kaupunki, jossa on paljon nähtävää ja pol… koettavaa.

Yövyimme jenkkimotellia muistuttavassa rakennuskompleksissa. Heti alkuun huomasin, että sviitistämme (käsite on nyt ymmärrettävä hyvin laajasti) puuttuivat petivaatteet ja akuutimmin pyyhkeet. Pyydettäessä kaiken edellämainitun toi heebo, joka petasi sängyn (kukallisilla lakanoilla!) katsoen lähes koko ajan suoraan kohti ja lipoen huuliaan hermostuneesti.

Tästä pääsemmekin kätevästi persoonallisuuksien eroihin. Seuralaiseni nimittäin kommentoi, että no jaa, mikäpäs tuossa, saatiin nyt ainakin ne petivaatteet ja pyyhkeet. Allekirjoittanut puolestaan mietiskeli sitä todennäköisyyttä, että meidät kaikki murhataan yön aikana vuoteisiimme (tai toistemme vuoteisiin, mikä olisi toki paljon intressantimpaa monella tavalla ja tuottaisi jälkeen jääville ihanan piinallisia hetkiä, kun he joutuisivat miettimään, kuinka tämä selitetään/pimitetään). Funtsin, että pitäisiköhän varoittaa muita motellin huoneistoissa ja huoneissa asuvia, mutta lopulta päädyin vain laittamaan etuoven kunnolla lukkoon ja varmuusketjun kiinni. Takaovelle en suonut ajatustakaan, paitsi tietysti suljin sen yöksi.

Noin vakavasti puhuen hotellia pitävä nuorehko pariskunta on oikein mukava ja mies nyt ilmeisesti vain kärsii jonkinlaisesta huulten kuivumisesta. Olisi pitänyt viedä huulirasvaa tuliaisiksi. Vaimo on pariskunnan selvästi sosiaalisempi puolisko ja luontevampi vieraiden ihmisten kanssa. Luontevuutta saattaa kyllä osittain selittää myös se, että typykkä ei tuntenut Slipknot-nimistä bändiä eikä näin ollen olettanut sen faneista mitään.

Yours Truly Bates Motellissa?

Amsterdamissa on hauska kävellä iltaisin ja seurata maailman menoa. Sää oli koleahko, mutta en antanut sen haitata. Kerrospukeutuminen (eli teepaita, bändipaita, huppari tai pari ja takki) toimii aina. Minkä eleganssissa kärsii, sen mukavuudessa voittaa!

Päiväsaikaan voi kierrellä tiede- ja kulttuurikohteita ja illalla sitten keikkavenuet ja baarit sun muut coffee shopit. Gluteenitonta oluttakin löydettiin. Me likes.

Tiedemuseot lahjomattoman katseeni kohteena

Tiedemuseo Nemo oli ”vähän” pettymys. Se on selvästi suunniteltu hyvin nuoria kävijöitä varten. Eli käytännössä tämä tarkoittaa, että kakarat juoksentelevat kiljuen ympäriinsä syventymättä mihinkään ja hakaten kaikkia mahdollisia näyttelykohteita kaikella, mitä käteen saattuu osumaan. Konsepti ei näytä oikein toimivan eli aito mielenkiinto luonnontieteitä kohtaan jää kyllä syntymättä, mutta ehkä vanhemmat tulevat sinne lähinnä väsyttämään jälkikasvunsa, jotta nämä eivät jaksaisi sitten himassa illalla enää riehua? Oli miten oli, touhun seuraaminen vierestä puhuu kyllä vahvasti vapaaehtoisen lapsettomuuden puolesta.

Mikropia eli siis Microbe Museum on sitten aivan toinen juttu. Suosittelen sitä nimenomaan aikuisyleisölle. Siellä on paljon nähtävää ja koettavaa. Interaktiivisen materiaalin osuus on suuri ja kaikki on kiinnostavampaa kuin Nemossa. Kaikki ei myöskään ole täysin itsestään selvää, eli museon henkilökunnan avulias opastus on tervetullutta.

Siellä voi suudellakin ja mittailla sitten erinäisiä asioita. Lisäksi vaivannäkö palkitaan aplodein, mikä on toki aina tervetullutta.

Erinäisiä tuhansia bakteerilajeja siirtyy suudellessa
Hyvin vartioitu Yövartio

Tällä kertaa ehdin käydä myös Rijksmuseetissa eli Kansallismuseossa. Rembrandtin Yövartiota restauroidaan parhaillaan hyödyntäen tieteen menetelmiä ja yrityssponsoreita hankkeelle on saatu todella hyvin. En voinut olla miettimättä, miten hyvin vastaava onnistuisi Suomessa. Yritykset saavat lisää näkyvyyttä brändilleen samalla kun sponsorointi kertoo myönteisestä asenteesta tärkeään kansalliseen kulttuuriperimään.

Itse maalaus on panssarilasin takana, jossa sen kimpussa ahertaa joukko laboratoriotakkisia henkilöitä. Vartiointi on todella vahvaa eli minua tultiin ohjeistamaan, että salama pois kamerasta ja reppu pois selästä, vaikka kyse oli todella pienestä repusta, jota käytän käsilaukun korvikkeena. En ole vielä löytänyt käsilaukkua, joka mätsäisi ihqukivasti (heavy sarcasm detected) vanhojen Doc Martensieni kanssa, joten käytän reppuja. Sitä paitsi käsilaukut ovat epämukavia lähes sääntönä.

Yövartio panssarilasien takana kunnostettavana

Pääsyy Rijksmuseet-käyntiini oli kuitenkin mahdollisuus nähdä muutamakin Vermeer. Hänen tapansa käsitellä valoa jaksaa kiehtoa minua loputtomiin. Valon väristä maalaukset voidaan helposti sijoittaa paitsi maantieteellisesti, myös vuodenajan ja vuorokaudenajan mukaan. Maalaukset ovat kooltaan pieniä, mutta hyvin vaikuttavia. Jokainen lienee nähnyt ainakin kuvan maalauksesta Tyttö ja helmikorvakoru. Itselleni tärkeämpiä ovat kuitenkin hänen vähemmän tunnetut (tai kaupallisesti hyödynnetyt) maalauksensa.

Kuka oli Jan Vermeer?

Vermeeristä henkilönä ei tiedetä juuri mitään, häneltä ei ole säilynyt mitään kirjeenvaihtoa tms., joka voisi valottaa (pun intended), mitä hän maalatessaan ajatteli. Nykytermiä visual story teller voisi hyvin soveltaa Vermeeriin, joka ei pelkästään dokumentoi vaan kertoo.

Kaikkien hyvien maalareiden tavoin hän ei tyytynyt näkemänsä pikkutarkkaan toistamiseen, vaain toi mukaan oman havaintonsa ja ehkä tunnetilansa. Toki hän on teknisestikin erinomainen ja kaikissa maalauksissa hän ohjaa pakopisteen ja erilaisten elementtien avulla katsojan silmää hyvin taitavasti. Itseäni näissä maalauksissa miellyttää erityisesti juuri valo, jonka liitän mielessäni Keski-Eurooppaan ja usein myös talviseen varhaisiltapäivään. Kuvassa on maalaus Kirjettä lukeva nainen.

Kirjettä lukeva nainen

Tässä Vermeerin maalauksessa eletään ehkä suunnilleen keskipäivää. Ei ole selvää, onko kuvan nainen raskaana vai johtuuko vaikutelma pelkästään paksusta materiaalista tehdyistä vaatteista. Vatsa näyttää kuitenkin ulkonevalta ja kasvot ja käsivarret kapeilta ja siroilta. Ehkä kysymys on vaimosta, joka on saanut kirjeen Itä-intian kauppakomppanian mukana merillä olevalta mieheltään. Kirje on viipynyt matkalla kauan ja nainen lukee joka sanan tarkkaavaisesti. Ehkä hän vastaa siihen pian ja kertoo, kuinka pitkällä raskaus jo on ja potkiiko vauva. Tai ehkä hän on saanut kirjeen mieheltä, jonka kanssa hän ei ole naimisissa ja raskaus on vahinko?

Naisen olemus ei paljasta mitään muuta kuin keskittyneisyyttä. Hänen ilmeensä on vakava, mutta mikään maalauksessa ei vihjaa vakavan ilmeen syytä. Kirje voi toki olla vaikka sisarelta tai ystävältä, jonka kaikki uutiset eivät ole hyviä. Kuten huomaatte, maalausta voidaan tulkita monin tavoin. Kaikki siinä vetoaa katsojan mielikuvitukseen ja saa pohtimaan, ehtiikö nainen kirjoittaa vastauksensa ennen hämärän laskeutumista ja jättää sen postin kuljetettavaksi. Ja jos ehtii, mitä sen jälkeen tapahtuu. Miten tarina päättyy?