Kuten muistanette, aurinkokin on tänä kesänä ehtinyt paistaa. On mahtavaa, jos on sinä aikana ehtinyt biitsille, fillaroimaan tai lenkille ulos. Tuoksuvaan metsään tai edes kauniiseen puistoon. Nauttinut auringosta ja kesästä. Kesä kuuluu kaikille nimittäin. Kuten viheriöivä luontokin. Ei tarvitse olla täydellinen voidaakseen nauttia niistä.
Laukkasin taannoin pitkin askelin junalle. Kuten tavallista. Koska lähden aina viime tipassa. Oli helle, joten minulla oli shortsit ja hihaton t-paita. Vastaani tuli nuori, korkeintaan parikymppinen poika. Mitä siitä sitten? No sitä, että poika oli pukeutunut mustaan pitkähihaiseen paitaan, mustiin muodottomiin housuihin ja mustiin kenkiin, jonka lisäksi hänellä oli vielä musta lippis päässään. Helteellä. Kun pelkät aurinkolasit jo tuntuivat mukavuuden kannalta ylipukeutumiselta. Katseemme kohtasivat ja näin hänen silmissään ja kasvoillaan jotenkin haavoittuneen ilmeen. Surullisen. Poika oli lisäksi useita kymmeniä kiloja ylipainoinen.
Tuntui todella pahalta. Nuori kaveri käyttää nuoruutensa itsensä piilotteluun. Saman haavoittuneen ilmeen olen nähnyt muuallakin. Joskus jumpissa, kun on kuuma ja painavampien on vaikea hyppiä. Joogatunnilla Intiassa. Luen ilmeestä, että helppohan sinun on, olisipa minunkin. Siinä pointti onkin. Olen mukavuudenhaluinen. Painavat ponnistelevat enemmän. Pääsen oikeasti helpommalla. Olen joka kerta Lapin vaelluksilla miettinyt, että tältä tuntuisi, mikäli painaisin parikymmentä kiloa enemmän. Rinkka selässä ei paljoa hypellä! Mistä tiedän? No, kokeilin. Tietty.
Jokainen varmasti jo tietää, että ylipaino on epäterveellistä. Sitä epäterveellisempää, mitä enemmän sitä on. Kysymys ei ehkä ole tiedon puutteesta vaan jostakin muusta. Mistä? En ole varma. Ratkaisu ei kuitenkaan voi olla mustissa kaavuissa varjoissa piilotteleminen. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Lihava jumppaaja tai lenkkeilijä on rohkea. Arvostettava.
Olen nähnyt saman haavoittuneen ilmeen muuallakin. Parin kauneusklinikan henkilökunnan nuoren naisen kasvoilla. Nämä kuvankauniit neitokaiset eivät selvästi luottaneet itseensä. Jostakin oli iskostettu malli, että oikeastaan saisit mennä ulos vasta, kun olet täydellinen. Jos on vielä jotain fiksattavaa, pysy himassa tai kärsi seuraukset. Sinua tarkkaillaan! Varaudu siis siihen, että joku huomauttaa virheistäsi. Minun silmääni neitokaisten hiukset, ripset, iho, huulet ja kropat rintoja myöten olivat täydellisiä. Mutta he eivät selvästikään uskoneet siihen itse.
Ainutkaan malli ei todellisuudessa näytä yhtä hyvältä kuin kuvissaan
Poptaiteilija Andy Warhol uskoi, että kauniit ihmiset vaikuttavat usein onnettomilta, koska eivät pysty kilpailemaan viehättävyydessä omien kuviensa kanssa. Warholin ystäväpiiriin kuului paljon malleja ja muita kaunottaria, nais- ja miespuolisia. Hän lienee tiennyt, mistä puhui. Itseään varsin rumana pitänyt Warhol sanoi myös, että jokainen ihminen on kaunis jossakin vaiheessa elämäänsä. Vauvana. Vanhana. Teininä tai aikuisena. Kaunis vaihe on jokaisella.
Omista komplekseistaan huolimatta (tai ehkä niiden takia?) Warhol oli aktiivinen ihmisten parissa ja piti itsestään ilmeisen hyvää huolta. Hän tajusi varhain, että kannattaa etsiä omat parhaat puolet ja tyyli, joka korostaa niitä. (”Jokaisella tulisi olla yksi lihas, jolla elvistellä”. Ja niin edelleen.)
Somemaailma on lisännyt tuohon 60- ja 70-lukujen kauneuden ja nuoruuden palvontaan vielä oman twistinsä. Juttelin ihonpuhdistuksen aikana kosmetologin kanssa. Häntä huoletti erityisesti nuorten alttius vaikutteille ja se paha, mitä täydellisen somemaailman käsiteltyjen kuvien katsominen voi heille tehdä.
Kosmetologi kertoi toimineensa pari vuotta maskeeraajana Los Angelesissa. Hän meikkasi malleja ja tv-kasvoja. Malleja kuvattaessa on kuulemma käytäntö, että kuvat välittyvät suoraan kuvanmuokkausta tekevien assistenttien läppäreille. Jokaista kuvaa muokkaa suunnilleen jalkapallojoukkueen kokoinen porukka. Joista jokainen keskittyy omaan osaamisalueeseensa. Taustaan, valoon, ihoon, kropan muotoihin. Me tavikset näemme vain lopputuotteen. Kiiltävän, kauniin, täydellisen. Muovisen, sanoisi Warhol. (Hän muuten piti muovista ja sarjatuotannosta. Ei siinä mitään. Hän ei luulisi kuvia aidoiksi vaan arvostaisi taidolla toteutettua muovisuutta.)
Kehonkuvan häiriöt
Osa erityisesti nuorista kärsii ruumiinkuvan häiriöistä. Terveyskirjasto kertoo asiasta tässä. Minulla ei ole tästä tilastoja, mutta häiriö on varmasti yleistynyt hyvinvoinnin lisääntymisen ja median vaikutuksen ansiosta. On vaikea kuvitella, että kovin monella olisi asiasta kokemusta esim. sata vuotta sitten. Toisaalta esimerkiksi anoreksia nervosaa on esiintynyt jo vuosisatoja. Vaikeudet naiseksi tulemisessa ja sen hyväksymisessä eivät ole mikään uusi asia. Myöskään ahmimishäiriössä ei ole mitään uutta. Historiaa voi vilkaista vaikka tästä Duodecim-lehden jutusta.
Omassa nuoruudessani syömishäiriöt miellettiin lähinnä nuorten naisten jutuksi. Nykyään on helppo huomata, että ilmiö koskettaa molempia sukupuolia eikä rajoitu pelkästään nuoriin. Hyvä uutinen on, että kaikkiin näihin häiriöihin voi saada apua. Sitä voi hakea mielenterveyspuolelta kupunkien palveluista tai yksityiseltä, opiskelijaterveydenhuollosta tai vaikkapa Syömishäiriöliitosta.
Toivon, että itseään häpeilevät nuoret ja aikuisetkin löytäisivät tavan nauttia elämästään ja huolehtia terveydestään sen sijaan, että piilottelisivat laihuuttaan, lihavuuttaan, rumaa nenäänsä, akneaan tms. vaatteilla ja paksuilla meikeillä keskellä kukkeinta kesää. Ulos ja biitsille voi mennä ihan sellaisena kun on. Niin minäkin teen.
Viimeisimmät kommentit